Siirry suoraan sisältöön

TERVETULOA SIVUILLENI, TUTUSTUTAAN PAREMMIN

KUKA OLEN?

Olen 42-vuotias perheenisä Orivedeltä. Olen kasvanut Haapajärvellä monilapsisen perheen keskellä ja minulla on iso suku. Aloitin työt kodin ulkopuolella jo 15-vuotiaana ja minulle on kehittynyt varsin moninaiset taidot myös käytännön töistä. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2002 Haapajärven lukiosta, jonka jälkeen suoritin varusmiespalveluksen Kainuun Prikaatissa tiedustelukomppaniassa. Kotiuduin vänrikkinä ja nykyään olen sotilasarvoltani yliluutnantti.

Armeijan jälkeen suuntasimme perheeni kanssa Tampereelle ja aloitin Poliisikoulun. Nykyisin asumme perheeni kanssa Orivedellä ja vietämme hyvin perhekeskeistä, mutta kiireistä arkea. Vanhimmat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja nuorin on pian kahdeksanvuotias. Harrastamme perheen kanssa ulkoilua, laskettelua, luonnossa olemista ja sukuloimista. Lapset harrastavat mieleistänsä liikuntaa ja itse harrastan myös jääkiekkoa ikämiesjoukkueessa.

TYÖURA

Toimin Pirkanmaalla poliisina vuodet 2006-2019 valvonta- ja hälytyssektorilla hoitaen lisäksi joitakin erityistehtäviä. Poliisiuran jälkeen ja osittain poliisiuran kanssa päällekkäinkin olin Smart Heating Oy:n palveluksessa huhtikuuhun 2023. Smart Heating on teknologinen lämmitysjärjestelmien toimittaja kerrostaloihin, liikekiinteistöihin ja teollisuuskiinteistöihin. Kansankielellä se tekee poistoilman lämmöntalteenottoja, maalämpöjä ja muita hybridilämmitysjärjestelmiä omalla automatiikalla. Tekniikka vähentää kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjä, parantaa asumismukavuutta ja pienentää lämmityskustannuksia. Vastasin yhtiössä pääasiassa tuotteiden myynnistä, tuotekehityksestä ja tuotannon kehityksestä sekä olin hallituksen jäsen. Rakennusliike Tekova Länsi-Suomi Oy:ön palvelukseen siirryin elokuussa 2023 myyntipäälliköksi ja helmikuun 2025 alusta siirryin käynnistämään omaa yritystoimintaani kiinteistö-ja rakennusalalle. Tavoitteena on saada yhtiö pyörimään vuoden 2025 aikana, mutta käynnistysvaiheeseen vaikuttaa vielä monet asiat.

POLIITTINEN TAUSTA

Olin jo lapsena hyvin kiinnostunut kaikesta ja koin, että olen hyvä ajattelemaan asioita isossa kuvassa. Luin lapsena hyvin paljon ja kävin syvällisiä keskusteluja vanhempien ihmisten kanssa. Kiinnostukseni politiikkaan heräsi kuntavaalien 1992 aikaan, jolloin sodan käynyt isoisäni teki vaalityötä kokoomuksen puolesta. Isot siniset kokoomustarrat herättivät kiinnostukseni. Kyselin isoisältäni ja omalta äidiltäni, mitä kokoomus tarkoittaa ja miksi pidämme kokoomuksesta. Aloin itse seurailemaan Helsingin Sanomista ja Keskipohjanmaa lehdestä politiikkauutisia. Syvensin tietämystäni politiikasta ja sen sisäpiireistä hankkimalla tietoa edesmenneeltä appiukoltani, jonka isä oli monen kauden kansanedustaja. Apellani oli syvä tietämys politiikasta, poliittisesta historiasta ja rivien väleistä.

Vuonna 1994 alakoulussamme oli presidentinvaalien varjovaalit ja asetuin ehdolle neljäsluokkalaisena. Vaalit menivät hyvin ja minut valittiin presidentiksi. Muistan, kuitenkin harmitukseni varsinaisissa vaaleissa, kun Raimo Ilaskivi ei tullut valituksi presidentiksi. Kiinnostukseni politiikan seuraamiseen syveni ja yläaste- sekä lukioiässä olin mukana nuorisoryhmässä, joka oli epävirallinen nuorisovaltuusto. Vierailimme valtuuston kokouksissa ja eräässä valtuuston kokouksessa pidin ensimmäisen poliittisen puheeni. Haapajärven nuorissa politiikan seuraajissa vaikutti myös minua hieman nuorempi Antti Siika-Aho, joka on nykyisin keskustan puoluesihteeri.

Poliisiuran myötä politiikka hieman jäi lähinnä seurattavien asioiden listalle, koska koin tiettyä ristiriitaisuutta politiikan ja poliisityön välillä. Kuitenkin vuonna 2010 asetuin ehdolle seurakuntavaaleissa Orivedellä ja pääsin kirkkovaltuustoon. Kirkkovaltuustokaudet jäivät minulla yhteen ja en enää pyrkinyt jatkokaudelle. Vuonna 2017 kuntavaalien aikaan jo tiesin, että poliisiurani tulee päättymään lähivuosina, joten asetuin ehdolle kuntavaaleissa. Tulin valituksi kaupunginvaltuustoon ja heti ensimmäisellä kaudella myös kaupunginhallitukseen. Samoin kävi kuntavaaleissa 2021 äänimäärän jonkin verran noustessa eli olen tällä hetkellä Oriveden kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa. Kuntavaaleissa 2025 en asettunut enää ehdolle, koska tultuani valituksi myös aluevaltuustoon 2022 aikaresurssit eivät riittäneet. Lisäksi olen luonteeltani joko täysillä tekijä tai en ollenkaan tekijä. Kahdeksan vuoden hallitustaipaleen aikana sain annettua itsestäni liki kaiken Oriveden hyväksi ja anti pieneni vuosi vuodelta. Nyt on hyvä aika pitää ainakin pieni hengähdystauko ja antaa uusille ihmisille ajatuksineen mahdollisuus tehdä työtä hienon kotikaupunkimme eteen. Vaalit ovat jälleen neljän vuoden päästä, tiedä vaikka sitten asettuisin ehdolle.

Aluevaaleissa 2022 asetuin Kokoomuksen pyynnöstä ehdolle aluevaaleihin. Teimme tukiryhmäni kanssa hyvän kampanjan ja tulin valituksi. Kokoomus asetti minut tarkastuslautakuntaan, jonka puheenjohtajaksi nousin kesäkuussa 2023. Hyvinvointialueiden käynnistämisvaiheessa tarkastuslautakunnalle oli annettu merkittävä rooli olla aluehallituksen ja hyvinvointialuejohtajan tukena uudistuksessa. Olemme saaneetkin hyvän keskusteluyhteyden ja sparraavan hengen aikaiseksi hyvinvointialuejohdon kanssa. Molempien työ on tukenut toistaan ja se on ollut uudistuksessa koko hyvinvointialueen etu. Olemme saaneet paljon tukea ja kannustusta yli puoluerajojen meidän lautakuntamme työstä aluevaltuustossa. Se on tuntunut hyvältä ja koen nöyrää kiitollisuutta koko tarkastuslautakuntamme puolesta. Uudistus on hyvässä vauhdissa, mutta monelta osin vielä hyvin keskeneräinen. Silti rohkene väittää ja tutkimukset sen osoittavat, että Pirkanmaan hyvinvointialue tuottaa jo nyt palvelut paremmin kokonaisuutena, kuin kunnat ja sairaanhoitopiiri vuonna 2022. Pirkanmaalaiset voivat odottaa vielä paljon hyvää tästä kokonaisuudesta.

MIKSI KOKOOMUS

Olen kotoisin vahvalta keskustan kannatusalueelta ja minulta usein kysytään, että miksi kokoomus? Kokoomus on kansanliike, joka kokoaa samanlaisen arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavia henkilöitä yhteen varallisuudesta tai koulutuksesta riippumatta. Kokoomuslaisessa ajatusmaailmassa ihminen on kaiken keskiössä ja ihmiseen luotetaan. Kun ihminen saa vapaasti olla oma itsensä ja elää elämäänsä omien arvojensa mukaan, niin hänellä on hyvä olla. Hyvinvoivat ihmiset tekevät ja tuottavat hyvää myös ympärilleen ja se koituu näin koko kansakunnan hyväksi.

Kansaa kokoava kokoomushenki pohjautuu yritteliäisyydelle, ahkeruudelle, oikeudenmukaisuudelle ja terveille arvoille. Kokoomuslainen kunnioittaa kaikkia ihmisiä ja käyttäytyy kunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan. Kokoomuslaiset kantavat myös yhteiskuntavastuunsa osallistumalla yhteiskuntaan monin eri tavoin. Meillä on vastuu heikommistamme ja meillä on vastuu päätöksistämme. Kokoomuslaisessa yhteiskunnassa ihmisellä on mahdollisuus epäonnistua ja hänet autetaan mahdollisimman pian takaisin yhteiskuntaan. Yhteiskunnassa mukana olo on ihmiselle tärkeä voimavara ja meidän tulee kaiken keinoin vaalia, että kaikki pysyvät mukana. Monesti me ihmiset tarvitsemme pientä kannustusta ja tukea, että pääsemme elämässä eteenpäin ja sitä kokoomus haluaa olla tekemässä. Kokoomuslainen näkee aina enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Kokoomuslaisen maailmankuvassa on joko tai vaihtoehtojen sijaan sekä että ajattelu. Usein meillä on oikeasti enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kuin ymmärrämmekään. Samoin monet asiat eivät poissulje toisia asioita. Kokoomuslaisilla on laaja ja rikas ajattelumaailma, joissa muita ajatuksia sekä ihmisiä ei nähdä uhkana itselle. Kokoomuslaiset iloitsevat myös toisten menestyksestä ja eivät kadehdi muita. Kokoomuksessa on hyvä henki.

Kokoomuksessa kannatettavat ja ajettavat asiat perustuvat pääosin tutkittuun tietoon. Koskaan emme voi tietää olemmeko valinneet oikeat ratkaisut, mutta seurannalla ja tutkimustiedolla osaamme korjata vääriä valintoja. Meillä ei ole ideologisia syitä kannattaa jotakin tiettyä asiaa ja ymmärrämme muiden ajatuksia, vaikka ne eivät meidän mielestämme ole välttämättä kannatettavia. Itse henkilökohtaisesti lähden kannattamaan ja tukemaan minkä poliittisen ryhmän asiaa tahansa, jos minut perustellusti vakuutetaan, että se on paras vaihtoehto kaikista. En kieltäydy kannattamasta kenenkään ehdotusta, vaikka hänen ideologiansa tai arvomaailmansa muuten ei olisi omani mukainen, jos asia on kannatettava. Lupaan myös perustella laajasti, miksi kannatan tai olen kannattamatta jotakin tiettyä asiaa eli minulta voi rohkeasti kysyä, kannattaa kuitenkin valmistautua saamaan hyvin pitkä vastaus tarvittaessa. Tämä johtuu siitä, että asiat ovat laajoja kokonaisuuksia ja mitään patenttiratkaisua harvemmin on tarjolla mihinkään.

ALUEVAALIT 2025

Aluevaaleissa olen mukana sen vuoksi, että koen edelleen minulla olevan annettavaa pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentumisen hyväksi. Minulla on pitkä ja laaja kokemus Pirkanmaalta ja olen kiertänyt sitä ristiin rastiin poliisina toimiessani. Tunnen perusterveydenhuollon haasteet, vanhushoivan haasteet, mielenterveys- ja päihderiippuvuus haasteet, sekä pelastustoimen haasteet. Usein tällaisessa hyvinvointialueessa unohtuvat ne keskuksien ulkopuolella asuvat ihmiset, mutta minä olen ollut hakemassa sydänkohtaukseen menehtyneitä vainajia metsäsavotoilta ja johtamassa etsintöjä, kun dementoitunut vanhus on kadonnut maastoon. Olen ollut lastensuojelun kanssa kotitehtävillä ja tunnen pirkanmaalaisen ihmisen elinolosuhteet laajasti Pirkanmaalla. Nämä kolme vuotta aluevaltuustossa ja tarkastuslautakunnassa ovat antaneet minulle suurennuslasin alla olevan näköalapaikan koko hyvinvointialueen toiminnasta. Tarkastuslautakunnan yhteistyö muiden yliopistollisten sairaaloiden hyvinvointialueiden tarkastuslautakuntien (HUS-yhtymä, Varsinais-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa) sekä yhteistoiminta-alueen (Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme) tarkastuslautakuntien kanssa on antanut minulle myös näkemyksen meidän suhteesta muihin hyvinvointialueisiin. Pirkanmaa on hyvinvointialueista suurin ja kolmen parhaan joukossa lähes kaikilla mittareilla mitattuna.

TIEDOT LYHYESTI

Tämän lisäksi itselläni on omakohtaista kokemusta pian 20-vuotiaan erityislapsen isänä. Poikamme syntyi joulun alla 2005 keskosena. Kolmen päivän ikäisenä hän sai ison aivoverenvuodon, joka tuhosi hänen aivojaan laajasti. Tämä oli perheellemme shokki ja laittoi meidät hyvinvointivaltion turvaverkon varaan. Meillä oli syntymättömän lapsen vakuutus, mutta vakuutus ei meitä juurikaan suojannut. Yhteiskunta sen sijaan suojasi. Saimme kodinhoitoapua Tampereen kaupungilta, rahallista tukea Kelalta ja kaupungilta ja erinomaista hoivaa TAYS:ssa. Tämä moninaisten palveluiden kirjo on jatkunut aivan näihin päiviin saakka ja siitä olemme erityisen kiitollisia. Ilman niitä emme olisi selvinneet.

Poikamme oli ensimmäiset kolme kuukautta vastasyntyneiden teho-osastolla. Häneltä on operoitu lukuisten pään leikkausten lisäksi keuhkoja, sydäntä ja jalkoja muutamaan otteeseen. Kovan kuntoutuksen ja uutteran työn seurauksena hän oppi kävelemään noin kuusivuotiaana. Hän on oppinut lukemaan ja laskemaan ja käy soveltavan ammattikoulun viimeistä luokkaa. Tällä hetkellä hän opettelee itsenäisiä elämisen taitoja ja on monien Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluiden käyttäjä.

Näiden lukuisten sairaaloissa vietettyjen vuorokausien ja tuntien kokemuksella tiedän, mitä tarkoittaa ihmisläheinen ja hyvä hoiva. Tiedän mitä tarkoittaa hoitajan ystävällinen palvelu ja kirurgin rauhallinen olemus kertoessaan leikkauksesta. Joskus olen saanut ohjeet englanniksi anestesialääkäriltä, mutta se sama hyvä on ollut mukana kuin muulloinkin. Tiedän mitä tarkoittaa lääkäri, joka ymmärtää, että aina ei vain välttämättä vanhempi jaksa tai pysty. Tiedän, että emme ole ainoa, joka on tätä hoivaa tarvinnut ja tulee tarvitsemaan. Pirkanmaalaiset ansaitsevat tämän hyvän hoivan jatkuvan ja sitä ei saa tuhota huonoon hyvinvointialueen rakentumiseen.