Siirry suoraan sisältöön

MIKSI EHDOLLE ALUEVAALEIHIN PIRKANMAALLE 2025?

Hyvinvointialueet tulivat, vaikka Kokoomus ei niitä sen erityisemmin olisi halunnut kasvavan hallinnon ja byrokratian vuoksi. Senpä tähden Kokoomusta tarvitaan enemmän kuin koskaan, kun hyvinvointialueen rakenteita luodaan ja palveluita uudistetaan. Me emme saa antaa rakentua mitään kestämätöntä hallintohimmeliä, jossa työntekijöiden työpanos menee paperien pyörittämiseen ja palavereissa istumiseen. Ihmiset pitää saada hoitoon ja hoitojonot purettua hallintobyrokratian sijaan. Pirkanmaan hyvinvointialueen uudistusreformi on hyvässä vauhdissa ja lähtenyt liikkeelle paljon odotettua paremmin. Työ on kuitenkin pahoin kesken ja poliittista ohjausta tarvitaan vielä hyvin paljon uudistuksen onnistumisen varmistamiseksi ihmisten hyvän hoivan ja palveluiden turvaamiseksi.

ANNA ÄÄNESI NUMEROLLE 2078, TOUKO SIKALA (KOK)

Monista julkisista väitteistä huolimatta Pirkanmaan hyvinvointialueen kulut ovat edelleen kasvaneet ja valtio lisännyt rahoitusta palveluihin. Uudistuksen myötä piti tulla 3 mrd säästöt ja nyt kuitenkin on osoittautunut, että on tullut miljardien lisälasku. Valtion menoista jo lähes kolmannes menee sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamiseen. Kulujen kasvun vauhtia on pystyttävä rajoittamaan edelleen, mielellään jopa pysäyttämään ne. Se on täysin mahdollista tehdä palveluiden liika kärsimättä. Se vaatii kuitenkin rohkeita uudistuksia ja muutoksia palvelun tuotantotapoihin. Pirkanmaan hyvinvointialue onkin uudistanut jo monia palveluita ja muun muassa ottanut käyttöön keväällä 2024 digiklinikan, jonka käyttö on kasvanut aivan huimasti. Nämä uudet digi- ja etäpalvelut eivät poista tai ole uhka fyysisille palveluille, vaan ne tuovat lisää mahdollisuuksia ja purkavat jonoja toisaalta. Todella vähän käytöllä olevia fyysisiä palvelupisteitä ja palveluita on välttämätöntä purkaa niiden korkeiden yksikkökustannusten vuoksi. Se ei tarkoita, etteikö korvaavia palvelumuotoja olisi tilalla. Olen ollut aluevaltuustossa lisäksi taistelemassa sen puolesta, että Suomeen ei tule kolmatta verotuksen tasoa ja ihmisten ostovoima ei entisestään enää heikkene. Meidän on kerta kaikkiaan pakko laitta STOPPI tälle velkaantumiselle ja tulevien sukupolvien rahoilla elämiselle. Meidän vanhemmat ja me olemme saaneet tämän maan vapaana ja hyvässä kunnossa, me emme voi jättää tätä seuraaville sukupolville tuhottuna taloudellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.

Meillä on ollut viitteitä siitä, että vasemmistopuolueet haluavat uskoa vain julkisen sektorin kykyyn hoitaa kansaamme. Lähden siitä, että emme selviä pelkällä julkisella sektorilla, vaan meidän täytyy rakentaa järjestelmä, jossa asiakas on ensin. Asiakkaalla pitää olla oikeus valita häntä hoitava lääkäri tai muu taho. Asia ratkaistaan siten, että asiakkaalla on mukanaan ”rahat” ja hän valitsee itselleen sopivimman hoitopaikan. Se voi olla palveluseteli tai muu maksusitoumus, mutta yksin julkisen sektorin varaan sosiaali- ja terveyspalveluita ei voida jättää. Meillä on julkinen sektori jo nyt kantokykynsä äärirajoilla ja vaikeuksissa löytää osaavaa työvoimaa. Jos yksityiselle sektorille pääsy estetään, niin sosiaali- ja terveyspalvelut polarisoituvat entistäkin enemmän, hoitojonot kasvavat ja ihmiset eivät pääse hoitoon.

Pelastus- ja ensihoitopalvelut ovat olleet kovassa myllerryksessä jo viime vuosina. Sopimuspalokunnat (VPK) on purettu ja ensihoitopalvelut keskitetty pelastustoimen alle. Hyvinvointialueella on huolehdittava siitä, että suomalaiset saavat edelleen laadukasta ja tehokasta pelastus- ja ensihoitopalvelua. Näissä palveluissa liika keskittäminen on tuhoisaa pitkien etäisyyksien maassa. Kun jossakin palaa tai ihminen saa sydänkohtauksen, niin apu on tultava nopeasti. Minun on vaikea ymmärtää, että Suomea lähes 200 vuotta palvellut vapaaehtoinen palokunta ollaan ajamassa alas ja palvelut keskittämässä suurempiin yksiköihin. Minusta se ei ole järkevää ja se on estettävä. Me emme voi mitenkään korvata sitä määrää osaavia pelastajia ja muuta tärkeää apua antavia palomiehiä, jotka menetämme vpk:n alasajossa. Minun mielestäni vapaapalokunnat on palautettava pikimmiten ja keksittävä ratkaisut, että meillä on toimivat pelastus- ja ensihoitopalvelut kattavasti koko maakunnassamme.

”Touko ruoriin”

  • HOITOJONOT LYHYIKSI
  • YHTEISTYÖSSÄ YKSITYISTEN KANSSA
  • MAAKUNTAVEROLLE EI

Tärkeimpänä ja parhaana sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana on hyvinvoiva, terve ja henkisesti vahva ihminen. Haluan olla kannustamassa ihmisiä terveelliseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Elämä on juuri parasta silloin, kun on virkeä ja levollinen olo sekä sopivasti haasteita, että ei pitkästy. Joskus elämä kohtelee meitä niin, että asiat eivät ole tasapainossa, mutta silloin pitää yhteiskunnasta löytyä se apu mitä kukanenkin tarvitsee palautuakseen takaisin hyvään elämään. Kenenkään ei tarvitse elää huolien ja murheiden täyttämää elämää, vaan kaikille löytyy kyllä ratkaisu, kun vain keskitymme ihmisiin emmekä hallintokerroksiin. Laitamme turhamaisuutemme, kateutemme ja muun epäoleellisen syrjään ja keskitymme itse tekemiseen. Siksi minun sydämeni on oikealla – myös aluevaaleissa!